LVI-Tekniikka Rissanen Oy – Esittely

LVI-Tekniikka Rissanen Oy:llä työskentelee tällä hetkellä kuusi toimihenkilöä ja kaksitoista asentajaa. Kehitämme yritystämme jatkuvasti saamamme asiakaspalautteen perusteella sekä huomatessamme kehittämiskohteita toiminnassamme. Tästä syystä asiakaspalaute on meille ensiarvoisen tärkeää. Meillä tehdään työt sopimuksen mukaan, ammattitaidolla, asiakkaan tarpeita kuunnellen ja viranomaismääräyksiä noudattaen.

Keijo Rissanen

Toimitusjohtaja

Olen Keijo Rissanen, LVI-Tekniikka Rissanen Oy:n toimitusjohtaja. Perustin yrityksen vuonna 1994 toiminimellä. Pidän työstäni, sillä jokainen päivä on erilainen. Yrityksessä panostetaan asiakastyytyväisyyteen ja laatuun. Haluan myös laajentaa palvelu- ja tuotevalikoimaa sekä kehittää työntekijöiden ammattitaitoa.

Vahvuutenani pidän pitkää kokemustani. Olen aloittanut LVI-alan työt vuonna 1984. Tein yhteensä viisi vuotta asentajan hommia ja valmistuin siinä samassa putkiasentajaksi. Vuonna 1989 pääsin Mikkelin teknilliseen oppilaitokseen ja valmistuin LVI-Teknikoksi vuonna 1992. Tämän jälkeen tein vielä pari vuotta asentajan töitä ja siinä samalla kiinnostuin yrittäjyydestä. Kävin yrittäjyyskoulutuksen ja siitä se sitten lähti.

Vapaa-ajan harrastuksiini kuuluu kesällä veneily ja kalastus, talvella laskettelu. Harrastuksien lisäksi vietän aikaa perheen kanssa, johon kuuluu vaimo ja kaksi aikuista lasta.

Mikko Osmala

LVI-työnjohto

Olen Mikko Osmala, LVI-Tekniikka Rissanen Oy:n LVI-työnjohtaja. Olen työskennellyt yrityksessä vuodesta 2007. Olen valmistunut LVI-asentajaksi vuonna 2005 sekä suorittanut myös yrittäjä- ja työteknikon koulutuksen. Pyrin kouluttautumaan jatkossakin työni ohessa.

Harrastuksiini kuuluvat kalastus, metsätyöt ja metsänhoito. Mielenkiinnon kohteitani ovat myös auto- ja moottoriurheilu. Vapaa-aikani kuluu suurimmaksi osaksi perheeni ja vanhan maatilan remontoinnin parissa.

Matti ”Matu” Kolehmainen

Myyntipäällikkö

Olen Matti Kolehmainen ja olen toiminut myyntipäällikkönä LVI-Tekniikka Rissanen Oy:llä vuodesta 2011. Vastaan tällä hetkellä myymälän ylläpidosta ja tarvikehankinnoista.

Minulla on kokemusta LVI-alalta vuodesta 1986. Työskentelin aiemmin tukkuliikkeessä, jolloin suoritin samalla Markkinointi-instituutissa myyntiin liittyviä koulutuksia. Työni kautta minulle on kehittynyt hyvä taito ongelmatilanteiden hoitamiseen ja ratkaisemiseen.

Vapaa-ajallani harrastan luonnossa liikkumista, matkustelua ja moottoripyöräilyä.

Jan Heikkinen

Asbestityönjohto

Olen Jan Heikkinen ja aloitin työt LVI-Tekniikka Rissanen Oy:llä kesäkuussa vuonna 2014. Toimenkuvaani kuuluu mm. asbestityönjohto, asiakaspalvelu, laskutus, kehitysprojektit, IT-laitteistojen hallinta sekä projektien johto ja jälkilaskenta.

Olen koulutukseltani putkiasentaja, asbestipurkaja, haitta-ainekartoittaja ja työteknikko. Olen käynyt myös johtamisen- ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon sekä reserviupseerikoulun, joiden kautta olen oppinut mm. strategiaa, laskentaa, paineensietokykyä sekä johtamista. LVI-Tekniikka Rissanen Oy:llä olen saanut kouluttautua uusiin tehtäviin ja vastuisiin sitä mukaan, kun ammattitaitoni ja pätevyyteni erilaisiin tehtäviin on kasvanut.

Vapaa-aikani kuluu pääosin perheen kanssa ja harrastuksiin kuuluu kuntosali. Muita mielenkiinnon kohteita ovat esim. geokätköily, ruuanlaitto, vaeltaminen ja matkailu.

Vilma Rissanen

Markkinointivastaava

Olen Vilma Rissanen ja olen työskennellyt LVI-Tekniikka Rissanen Oy:llä vuoden 2021 helmikuusta alkaen. Toimin yrityksessä markkinointivastaavana. Työnkuvaani kuuluu markkinoinnin suunnittelu ja toteutus, jonka lisäksi hoidan myös muita erilaisia toimistopuolen tehtäviä.

Olen käynyt liiketalouden perustutkinnon ja valmistunut merkonomiksi vuonna 2016. Lisäksi erikoistun ammattikorkeakoulussa markkinointiin ja valmistuin tradenomiksi vuonna 2020. Erilaisia kaupan alan töitä olen tehnyt vuodesta 2013.

Harrastuksiin kuuluu kuntosali ja lenkkeily. Harrastuksien lisäksi vapaa-aika kuluu kahden koiran, avopuolison ja ystävien kanssa.

Vili Rissanen

LVI-suunnittelija, työnjohto

Olen Vili Rissanen ja aloitin työt LVI-Tekniikka Rissanen Oy:llä kesäkuussa 2022. Toimenkuvaani kuuluu LVI-suunnittelu, energiatodistukset ja työnjohto . Lisäksi löydät minut satunnaisesti myös Hanakat-myymälän puolelta.

Olen valmistunut putkiasentajaksi vuonna 2013 ja LVI-insinööriksi vuonna 2019. Työtaustaa minulta löytyy sekä asentajan että suunnittelijan työstä. Vahvuutenani pidän monipuolista kokemusta alalta ja ongelmatilanteiden ratkaisukykyä.

Vapaa-ajalla harrastuksiini kuuluu kuntosali sekä penkkiurheilu.


Haluatko meille töihin?

Ota yhteyttä!

Tai poikkea käymään,

Leijukuja 11, 78210 Varkaus


Näkyy toiminnassamme niin sosiaalisilla, ekologisilla kuin taloudellisillakin tekijöillä

Muodostuu työntekijöidemme ja asiakkaidemme välisestä luottamuksesta ja vuorovaikutuksesta

On meille yhteenkuuluvuuden tunne ja näkyvä vahvuus

Tavoitteena on luoda yrityksellemme sellainen kulttuuri, joka tukee yrityksemme arvoja. Työyhteisössämme kohdellaan muita tasa-arvoisesti ja inhimillisesti.